Joku minua kutsuu
seuraamaan pimeyteen
ääni sisälläni
haihtuu syvyyteen
aika ajoin se palaa
minua vainoamaan
joskus sitä seuraan
en perille kuitenkaan

miksi kutsut minua

Nykyään se tulee
useammin kuin ennen
melkein joka yö
sitä kuunnellen
valvon vaikka väsyttää
ei silti nukuta
pimeys minua viettelee
ei enää pelota

miksi kutsut minua

muistan pienen pojan
joka minä joskus olin
en pahaan koskaan kyennyt
kunnes pahan sitten koin
hän kädestäni puristi
kuten minä äitiäin
silmät mustat lämmitti
silloin pahan minä näin

miksi kutsut minua

nyt jo vanhempana
hänen perään minä menen
yli puolenvälin
suoraan paikkaan viimeiseen
siellä liekit palaa
vaan eivät satuta
paikka täynnä pahaa
ja silti rakkautta

miksi kutsuit minua